Nappaa ideat, osa 1 | bloggaajatapahtuman satoa

Viime viikolla minulla oli mahdollisuus osallistua ensimmäiseen bloggaajatapahtumaani *jipii*. Sain yhdessä toisten upeiden bloggaajien kanssa tutustua Jyväskylän Vuokra-asuntojen kahteen Kurkkaa kotiin asuntoesittelykohteisiin Jyväskylässä. Kurkkaa kotiin -konsepti oli hauska, erilainen kokemus kurkata vuokra-asuntoihin -- se tarkoittaa asuntoesittelykohdetta, joka on sisustettu kokonaan ja joissa voi tutustua kuvitteellisiin asukkaisiin improvisaatioteatterin myötä. Mikä parasta, nämä Kurkkaa kotiin asuntoesittelyt ovat pian avoinna kaikille, joten kurkkaahan ajankohdat täältä!

Tässä postauksessa on muutamia poimintoja ja napattuja ideoita ensimmäisestä kohteesta, joka oli hurmaavan rouvan, Rauha Varman yksiö. Yhdistetty olohuone ja makuuhuone sekä kaunis keittiö oli sisustettu romanttisesti hyödyntämällä paljon kierrätettyjä, nostalgisia esineitä, niinkuin tällaisen vanhan talon henkeen mielestäni kuuluukin. Asunto sijaitsee Jyväskylän Kypärämäessä (Kypärätie 27 A), ja talo itsessään jo yllätti olemalla ajan havinaa huokuva puinen pienkerrostalo -- upeaa, että tällaisia vanhoja taloja säilytetään ja peruskorjataan!

Yhdistettyä olohuonetta ja makuuhuonetta kehysti vaalea, pitsiä hieman muistuttava ruututapetti, sekä vaaleanpunaiseen, hieman persikkaan taittava seinämaali. Lattia oli puunvärinen, ja matot toistivat harmaata väriä tapeteista. Huoneeseen oli napattu huonekaluja valkoisen ja mustan sävyisinä, mutta yllätysvärinä oli pirtsakka lila sohva! Yksityiskohtina olivat muutamat puunväriset esineet, vanhat kirjat, suurikuosiset verhot sekä ruskeansävyinen taulu. Viherkasvit toivat kivaa vehreyttä huoneeseen.



Tässä teille poimittuna muutama hauska sisustusidea!

  1. Kasaamalla vanhoja matkalaukkuja päällekkäin, saat näyttävän säilytyspaikan tavaroille ja lisätason työpöydän viereen.
  2. Vanha pirtinpöydän penkki toimii kätevänä sohvapöytänä, ja silloin kun otat rennosti sohvalla, voit nostaa jalat penkille. Vieraiden tullessa kylään se on oiva lisäistumapaikka!
  3. Nukkumatilan voi jakaa myös näin luovasti! Vanha aidanpala toimii tilanjakajana ja sopii romanttiseen tunnelmaan täydellisesti. Ehkä aitaan voisi kiinnittää kukkaruukun, tai ruuvata siihen koukkuja muutamille kynttilälyhdyille?
  4. Kukkaistutus lattialla saa uuden, näkyvämmän paikan, kun laitat toisen ruukun sen alle nurinpäin! Nyt kukka näkyy hienosti ja saa valoa paremmin!
  5. Muistatko ristipistotyöt? Itselle näistä nousi monia nostalgisia muistoja lapsuuden ajalta :) Miten kivan asetelman niistä saakaan seinälle!



Sitten vielä keittiö -- Katsokaapas tapettia -- mieleenpainuva sinivalkoinen ruutukuosi :)


Tapetin henkeen on valittu sinivalkoinen räsymatto puunväristä lattiaa vasten. Keittiön kaapistot olivat turvallisen harmaita ja niiden kanssa oli valittu puunsävyinen taso. Välitilan laatat olivat niinikään rauhallisen vaaleanharmaan sävyisiä valkoisen saumauksen kera. Koska keittiö oli asunnon henkeen nähden ehkä astetta modernimpaa tyyliä, oli sitä tasapainottamaan valittu paljon kivoja, vintage-tyyppisiä esineitä tuomaan jälleen sitä entisen ajan henkeä. Muun muassa keittiön tuolit ja kattolamppu istuivat asuntoon täydellisesti valkoisen, mutta hieman kuluneen maalipinnan ansiosta. Lisäksi seinälle asetettu romanttistyylinen hyllykkö tarkkaan valittujen esineiden kanssa toistivat samaa ideaa.



Tässäpä myöskin keittiöstä muutamia ideoita pohdintaan!

  1. Tämä kello sai aivoni heti raksuttamaan tee-se-itse -ideaa! Vastaavia kelloja löytyy valmiina, mutta kutkuttaisi kokeilla joskus samanlaista itse sillä olen vähän vastaavaa ideaa jo soveltanut pyöreään peiliin! Vyö tai muu hihna vain kiinnitetään kellon ympäri, tarvittaessa kuumaliimaa käyttäen, ja sitten roikkumaan näyttävään naulakkoon!
  2. Keittiötä on hankala tuunata vuokra-asunnoissa, mutta jo vaihtamalla yläkaappeihin erilaiset vetimet kuin alalaatikoihin, saa hauskaa vaihtelua ulkonäköön.
  3. Oletkos koskaan kokeillut pitkän maton kanssa tällaista asettelua? Saat muun muassa pyöreälle ruokaryhmälle kätevän "kehyksen" kääntämällä pitkän maton L- muotoon ruokaryhmän kahdelle reunukselle.
  4. Kukkia pitäisi ostaa pöydälle joka viikko -- ne antavat niin paljon ilmettä ja elävyyttä huoneeseen. Käytä reippaasti myös kuivakukkia, ne ovat tietyllä tapaa "elävämpi" vaihtoehto silkkikukille.
  5. Lyhtyjen sisälle on kätevä rakentaa erilaisia asetelmia. Toki kynttiläasetelmia, mutta myös kukista tehtyjä kauniita koristeita. Pimeän talven lähestyessä lyhtyyn on kiva laittaa jouluvaloja jäkälän ja havujen päälle, koristeeksi vaikka valkoisella spraymaalilla maalattuja käpyjä tai varpuja.

Tulossa vielä osa 2, jossa vuorossa täysin erilainen koti -- opiskelijaparin uudiskohde huikealla näköalalla!


Asuntoesittelyt tuottivat yhdessä Jyväskylän Vuokra-asunnot, Kodin Ykkönen, Viherlandia, SPR, Sisustuskärpänen ja Improvisaatioteatteri JOO!



DIY: Toinen värikarttalastuista tehty taulu

idkuva
Heippa taas, aurinkoista päivää kaikki! Unohdin laittaa kuvia tästä toisesta värikarttalastuista tehdystä taulusta, jonka väsäilin tällä kertaa ilman tyttären apuja :) Jäljelle jääneet harmaat väripalaset muodostivat elefantin pään, ja taustalle on revitty pinkistä silkkipaperista tuollainen ympyrä antamaan hieman väriä. Taulu täräytettiin tyttären sängyn viereen, josta pikkuinen voi sitten ihailla äitinsä kädenjälkiä... :D Tosin, hänen mielestään taulussa on hevonen eikä norsu, hah :D :D Josko siis päätän tähän kriittiseen kommenttiin nämä värikarttataulujen teot :)

Ps. Tuo tytön huone on kyllä hankala valokuvauksen kannalta, sen verran on pimeä nurkka nimenomaan sängyn kohdalla. Ja taulujen lasi heijastaa aina kaiken maailman valot ja valokuvaajan hahmon, siksi pitää ottaa sivusta päin kuvaa.... *selityksen makua* ;)



Suru-uutisen myötä pohdintaa työkavereiden merkityksestä

Heippa kaikki. Kuulin tänään ikäviä uutisia merten takaa. Oli tapahtunut onnettomuus, jossa eräs kollegamme menehtyi. Hänen työnsä sijaitsi paikallisessa yksikössämme, joten en valitettavasti tuntenut häntä kovin hyvin, mutta tiedän, että hän oli äärimmäisen hyvä työssään ja erittäin pidetty ihminen. Tämä sai pohtimaan itseäni ja täällä lähellä olevia kollegoitani. Kuinka paljon olenkaan viettänyt aikaa näiden ihmisten kanssa elämäni aikana, ja miten tärkeäksi osaksi he ovat tulleet arkeani. Käytännössä jaan nelisenkymmentä tuntia viikossa heidän kanssaan, mikä on aika suuri määrä jos alkaa vertaamaan jaettua aikaa muun muassa puolison, ystävien, vanhempien tai muun perheen kanssa.

Nyt kun olen ollut jonkin aikaa pois töistä, eivät nämä ihmiset silti ole kadonneet elämästäni. Olen saanut ihania viestejä, joissa kysellään kuulumisia. Minut on kutsuttu pitkälle lounaalle. Minulle on tarjottu herkulliset suklaakakkukahvit ja hyvää höpöttelyseuraa. Sain myös ihanan kortin, jonka mukana oli ihana lahja <3 Tuo kortti on itseasiassa tällä hetkellä kehystettynä makuuhuoneen seinällä, muistuttamassa minua joka aamu kun herään, että nämä upeat ihmiset antavat minulle tämän ajan olla ja levätä, he välittävät minusta ihmisenä ja ystävänä, ja ovat siellä sitten kun palaan. Tähän näkymään on ihana herätä;  (mustavalkoinen) kortti tärkeiltä ihmisiltä, (mustavalkoinen) vauvakuva tyttärestäni sekä sisustuslehdet! :) Mitä sinä näet aamulla ensimmäiseksi? :)

Tämän postauksen myötä terveisiä työkavereille, olette tärkeitä! :)

idkuva


DIY: Halpa ja kätevästi kasattavissa oleva askartelupöytä

Huomenta kaikille! Eipä näkynyt täällä suunnassa superkuuta yöllä, oli pilvistä :/ No mutta näin se vaan viikko taas käynnistyi (enkös aiemmin sanonutkin, että aina on maanantai ja perjantai!) ja ollaan taas arkijuttujen äärellä. Itse edelleen chillailen kotosalla... Viime viikolla päätinkin kasata itselleni askartelupöydän, että voin täällä kotoilun lomassa inspiraation tullen väkerrellä jotain ihan pöydän äärellä -- säästyisi sänky turhilta paperiroskilta ja langanpätkiltä :D Pöydästä tuli aika kätevä, koska sen voi purkaa nopeasti pois ilman mitään työkaluja ja säilyttää pienessä tilassa, meilläkään kun ei ole ylimääräistä tilaa yhtään liikaa. Ja tällainen siitä pöydästä tuli :)
 

Pöytä koostuu kahdesta pukkijalasta, jotka löysin Biltemasta halpaan hintaan, muistaakseni olivat 10€ hujakoilla /kpl. Pöytälevyt ostin Kodin Terrasta, ja ne ovat ihan perusmäntyä, kooltaan 18*400*1200 ja hinta ei näissäkään ollut mikään kova, joitan kymppejä kai oli yhteensä. Levyjä on siis kaksi, pitkät reunat vierekkäin. Koska pukkijalat ja pöytälevyt olivat puunvärisiä, päätin sävyttää ne Supi Saunavahalla -- pöytälevyt valkoisella ja jalat mustalla. Jalkojen väriin kyselinkin mielipiteitä facebookin sisustusryhmässä ja musta oli ehdoton suosikki, kiitos vain kaikille! :)



Pöytälevyt eivät ole millään kiinni - ne on vain laskettu pukkijalkojen päälle. Sen verran painavahkot nuo levyt on, etteivät ne siitä liiku normaalin räpeltelyn ohessa, mutta jos siinä oikein varta vasten pöytää heiluttelee, niin liikkuuhan levyt toki.  Mutta, käytännössä kaikki pöydän osat on hetkessä irrotettavissa, molemmat pöytälevyt, ja sitten kasaan taittuvat jalat. Aikas mukava siitä tuli, vaikka itse sanonkin!




Teaser tulevasta postauksesta

Heipparallaa kaikki, tässäpä teille sunnuntain ratoksi pieniä paloja tulevasta postauksestani, jonka julkaisen ensi viikon aikana ;) Kävin juuri aimo annoksen räpsimiäni valokuvia läpi, ja koitan saada mielenkiintoisen kollaasin niistä aikaiseksi tarinan ja ajatusten kera! <3


PS. Aiotteko herätä katsomaan auringonpimennystä aamuyöllä? Sikäli pilvet eivät haittaa näkyvyyttä.... Täydellinen pimennys alkaa kello 5.11 ja se on parhaimmillaan kello 5.47 -- uskomatonta, että sekin tiedetään minuutin tarkkuudella!


Lauantaiaamu sängyssä + ensimmäinen värikarttataulu!

Huomenta ihanat! Minulla on (huono) tapa tehdä varsinkin viikonloppuisin kaikkea sängyssä -- kuulostaapa pahalle -- mutta tarkoitan, että juon kahvia, luen lehtiä, askartelen ja niin edelleen. Ei millään tekisi mieli nousta pehmoiselta patjalta, varsinkin kun yön aikana olen ehtinyt muodostamaan lähestulkoon symbioosin tyynyröykkiön ja peiton kanssa. Tänään aamulla vuorossa oli olkityöt pilleistä, Sköna Hem, sekä eilen tytön kanssa väkerrelty maalikarttataulun laittaminen kehyksiin. Onneksi kamera oli tässä vieressä, niin ei tarvinnut nousta :D Onko muilla samanlainen taipumus?




Tuo värikarttataulun tekeminen oli kyllä hauskaa puuhaa! Ei siitä mitään taidetta ihan tullut, mutta nyt kun tiedän, mitä voisin tehdä, niin taidan nostaa hieman vaativuustasoa ja askarrella toisen ihan itse huomenna ;) Lisäinspiraatiota kävin hakemassa muun muassa Rauharentolan ihanasta blogista, täältä ja täältä! Kiitos Satu <3

Mukavaa päivää kaikille!

Perjantai ja viikonlopun askartelusuunnitelmat


Taas se tuli, perjantai! Miten aina voi olla maanantai tai perjantai, on se jännää :) Viikonloppuna olemmekin tytön kanssa kaksin ja koitin tässä miettiä mitä kivaa keksisi, ettei mini kyllästy tällaisen vanhan luuskan seuraan hah :D Huomenna olisi tässä lähistöllä yksi lapsille järkätty tapahtuma, jossa tyttöä innostanee siellä oleva trampoliini ja kaverit, äitiä taas kahvio ja mammakaverit :) Sinne siis, jos vain jaksaa! Iltapäiväksi olisi tiedossa minun ensimmäinen bloggaajatapahtuma :) Sieltä tuleekin sitten postausta jatkossa, ja toivottavasti ideaa itselle sisusteluun. Täytyisi vain ensin ratkaista minne mini menee hoitoon siksi aikaa... Kivaa siis tiedossa, jos vaan kunto sallii!

Mutta mutta, yksi askartelusuunnitelma on muhinut mielessäni jo pidempään, jota ajattelin kokeilla tänään tai sunnuntaina. Meille on sattuneesta syystä siunaantunut maalikarttoja kotiin suht paljon ja ajattelin, että josko tekisimme niistä jonkun pienen taulun... Tässä alla muutama ideakuva Pinterestistä. Ei tarvitsisi kuin sakset (check), liimaa (check) ja kärsivällisyyttä (öööö). Ja siis meillähän värimaailma sitten ulottuu valkoisesta mustaan, ja harmaita eri sävyissä siinä välillä :D :D Saa nähdä innostuisiko tyttö vaikka liimailemaan näitä kiinni,  jos itse leikkelisin palaset. Lopputulema voi olla taiteellisempi kuin että tekisin itse kokonaan ;) Näistä maalikartoista on muuten kaikkea muutakin ihanaa ideaa tuolla Pinterestin puolella, niistä voisi tehdä vaikka mitä! Laitanpa itselleni ylös, että linkkaan niitä lisää tänne sitten kun postaan teille taulun lopputulemasta kuvan (jos postaan, heh)....

Pitää vielä loppuun tunnustaa, että meni eilen nyrhäisemään peikonlehdestäni yhden oksan, tykkääköhän se pahaa... Niissä lehdissä on jotain niin kaunista yksistäänkin, että oli pakko saada yksi maljakkoon. Huomatkaa kukan juurella kaksi paperinarupalloa, jotka olen tehnyt ihan itse ystävän kanssa vuosia sitten! Jee :D Naureskelin juuri kun löysin ne kaapista, se oli sellaista säätöä Erikeeperin ja vesi-ilmapallojen kanssa että huh huh, mutta erittäin hauskaa kuitenkin ja totta kai kivaa kun seura on parasta mahdollista! Kaksi niistä palloista on enää hengissä, vaikka taisin tehdä enemmänkin (?)



Mukavaa viikonloppua kaikille!

Äitinä olemisesta

Ajattelinpa välillä taas kirjoittaa vähän erilaisen postauksen sisustushöpötyksieni sijasta. Nimittäin elämäni tärkeimmästä ihmisestä, tyttärestäni, joka on niin ulkoisesti kuin sisäisestikin tatuoitu ikuisesti minuun.


Meille syntyi ihana kaunis tytär 11/12. Keskivertokokoinen vastasyntyneeksi, mutta minun silmissäni niin pelottavan pienen ja hauraan näköinen, jonka vuoksi pelkäsin rikkovani hänet ensimmäisinä päivinä. 


Hän oli ihanan helppo vauva näin jälkikäteen ajatellen, nukkui omassa huoneessa kiltisti, söi tuttipullosta kuuliaisesti ja katseli sukkiin kiinnitettyjä helistinleluja vaikka kuinka pitkään. Äitinä oleminen tuntui kuitenkin vaativalta, ehkä siksi että koko ajan epäilin teenkö nyt jotain väärin ja kannanko tämän valtavan vastuun kunnialla. Kaipa se on osittain luonnekysymys, ja osittain "vanhemmalla" iällä äidiksi tulemisen haaste -- itse olin 33v vauvan tultua maailmaan. Sillä ikää huolehtii niin monesta asiasta, joita nuorena ei osannut edes ajatella... :) Mutta hyvinhän se meni, vaikkakin muistan monesti vielä kokeneeni epätodellisuuden tunteita omaa äitiyttä kohtaan, en meinannut ymmärtää että nuo herneenkokoiset varpaat kuuluvat jollekin oikealle ihmiselle, ja että minä olen niiden varpaiden äiti :D


idkuva

Nyt, kohta kolme vuotta myöhemmin, absurdi hernevarpainen vauva on muuttunut määrätietoiseksi, välillä hyvin temperamenttiseksi, mutta kuitenkin hieman varautuneeksi ja ujoksi tytöksi, josta löydän paljon samaa kuin itsestäni. Hän rakastaa pomppimista, tykkää laulaa kauniilla harakanäänellä, ja silloin kun tanssituttaa, Spotifystä pitää etsiä Robinin Kesärenkaat. Palapelit ovat koukuttavia ja legoista syntyy todella hienoja rakennelmia. Autokyydissä hän nukahtaa melkein aina ja kuorsaa kuuluvasti - mutta jos hän sattuu olemaan hereillä, matkan varrelta pitää luetella jokainen kaivuri, rekka, bussi, pakettiauto, ambulanssi tai mopo, joita hän näkee :D Muiden kavereidensa kanssa tyttö on lähestulkoon aina aluksi hieman etäinen tarkkailija, jolle aikuisen "sykky" on tärkeä. Vauhtiin päästyään hän on kuitenkin valloittava ystävä ja mukava leikkikaveri.




No mutta mitä se äitinä oleminen on minulle ihan siinä arjessa tällä hetkellä? Se on...

  • joka aamuista taistelua siitä, kuinka pieni unikeko saadaan ylös sängystä
  • hoputtamista ja "ite ite ite!" toistelun kuuntelua = kärsivällisyyden kasvattamista
  • ihanien hiussuortuvien harjaamista ja häpläämistä
  • valtavaa hellyyden tunnetta silloin, kun näen tytön päiväkodin pihassa keinumassa posket punaisina ja housunpolvet hiekkaisina, hymyilemässä kun huomaa äitinsä tulevan hakemaan häntä
  • pyykkäämistä, tiskaamista, siivoamista, ruuan laittoa
  • päiväkotipäivän kuulumisten kyselyä ja yritystä ymmärtää tytön selityksiä :D 
  • leikkimistä, askartelua, perhejumppaa, uimahallia, tanssia ja laulua, kirjojen lukemista, mitä milloinkin tai huonoa omaatuntoa siitä, ettei jaksa leikkiä eikä olla lapsen kanssa
  • uhkailua, kiristystä, lahjontaa, hämäämistä, kerjäämistä, kaikkea mahdollista känkkäränkän taltuttamiseksi 
  • lapsen suusta tuleville totuuksille ja hyville jutuille naureskelua
  • joka päiväistä ihmettelyä siitä, miten tuo tyttö osaa jo tuotakin ja tuota, vaikka äsken vasta se oli se hernevarvas
  • iltapesuja, iltapuuroja, hampaiden pesusta taistelua ja hammaspeikoilla pelottelua, halailua 
  • nukkuvan lapsen katselua ja aitoa, ehdotonta rakkautta 


Ja ai miten niin äitiinsä tullut? :D Rikkaharja rules!


Tykkäsitkö tällaisesta postauksesta?

Syyspäiväntasaus, syksy alkakoon

Tänään tuntuu jo todella syksyiselle usvan, viileyden ja silmiä hivelevien ruskan sävyjen myötä. Aamunhämärä, se tunnelmallinen aika, jolloin tekisi mieli kaivautua syvemmälle sängyn peittojen uumeniin. Nyt se syksy saakin jo tulla, olen varautunut siihen täydentämällä kynttilävarastot! Tältä meillä näyttää näin syyspäiväntasauksena, jolloin päivä ja yö kohtaavat toisensa tasavertaisina. Miltä teillä näyttää?

Tunnelmallista päivää kaikille!













DIY: Puuhelmistä tehdyn vaaterekin uusi tehtävä

Taannoin pujoteltiin tytön kanssa isoja puuhelmiä rautalankaan, ja tehtiin siitä hänen huoneeseensa vaaterekki. Nyt kun tuli kuitenkin akuutti tarve kukkaruukkujen alustoille olohuoneeseen, päätettiin käyttää tätä vaaterekkiä luovasti uuteen tarkoitukseen ;) Onko muuten hassua, että vasta valokuvan kautta huomaa jotain... Nyt vasta tajusin, että tuolle kaktukselle on pitänyt kanssa laittaa koristekiviä mullan päälle, mutta enhän minä mitään ole laittanut :D Ja että onpa tuohon seinän alaosaan levitetty huonosti sitä kalkkimaalia :D :D Eihhhh.... Muille tuttu tunne?? :D





Tässä vielä se vaaterekki ;)





Siivousaddiktin ilonaiheet: uusi pölyhuiska

Voi kuinka uudet siivousvälineet saavatkin tällaisen siivousaddiktin hyvälle tuulelle :) Kaiken maailman rätit, harjat, mopit, sienet, siivousaineista puhumattakaan, ovat minulle lähestulkoon yhtä kutkuttavia kuin karkkikaupan herkulliset hyllyt ;)

Tänään meille tuli aito strutsinsulkainen pölyhuiska, jolla on ihana huiskia menemään peilit, taulut ja muut pölynkerääjät ennen varsinaista siivousta. Eikö se olekin supersöpö (or is it just me?)... Huiskun teho perustuu rasvattomiin sulkiin, jotka kehittävät staattista sähköä ja siten nostavat kuivat pölyhiukkaset mukaansa.





DIY: pilvimuistitaulu Ikean pannunalusista



Jälleen iski askartelupakkomielle, ja uhriksi joutuivat Ikean Heat-korkkipannunaluset. Näitä alusia myydään kolmen kappaleen pakkauksen paketissa hintaan 1,99€ joten suurta taloudellista katastrofia ei ollut tiedossa ;) Näitä tuli käytettyä parin pakkauksen verran.

Kuva: Ikea
Ideana oli tehdä muistitaulu tytön huoneeseen, ja ajattelin kokeilla josko näistä saisi yhdisteltyä pilven muotoisen kokonaisuuden. Ihan hyvin alustoja pystyi nyrhimään saksilla, joten pienen mallailun ja leikattavien kohteiden merkkailun jälkeen aloinkin leikkelemään pieniä palasia irti, sotku oli sen mukaista. Korkki ei materiaalina ole mikään unelma leikattava, joten viimeistelin leikkuupinnat vielä mattoveitsellä. Sitten vaan liimailin palaset kuumaliimapistoolilla yhteen saumakohdista.









Kun "pilvi" oli valmis, uhrasin vielä yhden valkoisen Jyskin tyynyliinan (1,50€) muistitaulun päällystämiseen. Tämä vaihe olisi kyllä pitänyt tehdä paremmin, kun kangas jäi pussille keskeltä... No mutta tuskin se nyt haittaa. Tyynyliinan silityksen jälkeen kiinnitin sen nidontapistoolilta takaa, ja tässä kohti kangasta olisi siis kannattanut pingottaa enemmän. Mutta voilà, tämän jälkeen muistitaulu olikin seinään kiinnittämistä vaille valmis ;) Pitää vielä ostella jotain kivoja nastoja, nyt muistitaulussa on jotain pikkutavaraa nuppineuloilla kiinni. Kuvasta ei kovin hyvin näe, kun on valkoinen valkoista vasten, mutta sitähän se aina on ;)