Uusia juttuja makuuhuoneen sisustukseen

lauantai 10. lokakuuta 2015

Kirjoitin ensin otsikoksi "uusia juttuja makuuhuoneeseen", mutta se kuulosti ihan joltain Cosmopolitanin otsikolta hah :D :D Mutta siis uusia juttuja makuuhuoneen sisustukseen löytyy jonkin verran, joten tässäpä hieman päivitystä kuvin.

  • Aiemmin kerroinkin voittaneeni Desenion julistepaketin, joista pari tuli tänne makuuhuoneeseen. Tuollainen hauska tekstiprintti vasemmalla puolella sekä mustalla taustalla oleva valkoinen vitonen yöpöydällä :) 
  • Lisäksi kävin hakemassa Kodin1:sen 40% alelappusella meille ihanan vohvelikankaisen päiväpeiton sekä alennuksessa olleen uuden muotoon ommellun aluslakanan mustana -- eipä ole ennen ollutkaan sen värisenä, ja itse asiassa se toimii tosi hyvin nykyisen sängyn kanssa, jossa koko runko on verhoiltu mustalla kankaalla. 
  • Lisäksi pikkuikkunan eteen on asettunut meikäläisen "olkityö", jonka näpräsin mustista pilleistä (jotakinhan sitä on aina keksittävä...). 
  • Toin tuossa toissa viikolla tänne myös entisen Tiimarin alesta ostamani valkoisen kantokahvallisen muovikorin Hay:n yöpöydän viereen, sinne on helppo heitellä kirjaston kirjat ja muut krääsät piiloon. Kori oli pitkään tytön kylpylelujen säilytyspaikka, mutta nyt vihdoin sain luvan karsia ko. leluja, joten enää ei tarvita näin isoa jemmaa niille :)

Miltä vaikuttaa?







 





PS. Tämä on aina perinteinen skenaario, kun siivoat paikkoja vähän että voisit räpsäistä parit valokuvat :D :D Tuttua muillekin? 

2 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää, hienoja kuvia! Meillä tytöt haluaa aina kuvaan, jos kuvailen vaikka jotain kukkia. Jos taas varta vasten yritän kuvata lapsia, niin silloin juostaan karkuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaimasein! :) Hehee kuulostaa ihan samalle kuin täällä, karkuun lähdetään heti jos yritetään oikeasti ottaa kuvia tytöstä, mutta muuten tullaan linssiluteena joka kuvaan :D :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)