Käsittämättömän upea esimerkki marokkolaisesta sisustustyylistä

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Tänä vuonna Pohjois-Afrikkalaiset sisustuselementit ovat kovasti taas esillä, kuten mm. aiemmassa Pinterestin ennusteet vuoden 2016 sisustustrendeistä  -postauksessa oli uumoiltu. Itsekin olen pitkästä aikaa lämmennyt skandinaavisen selkeyden ohella alueen etniseen sisustustyyliin, joka jollain kiinnostavalla tavalla sopii todella hyvin yhteen pelkistettyyn, vaaleaan sisustukseen. Yksi askel tällä tiellä oli kuvioitu villamatto, jonka ostin olohuoneeseen.

Erityisesti marokkolainen sisustustyyli kiehtoo. Sitä kuvaa parhaiten monimutkaiset kaiverrukset ja ornamentit, muotoina usein toistuvat kaaret ja kupolit, sekä kauniisti kuvioidut koristelaatat. Taustalla vaikuttaa hyvin vahvasti maurien aikainen arkkitehtuuri.

 Ihan mahtava esimerkki marokkolaisesta sisustuksesta on tämä  a-i-v-a-n käsittämättömän upea yksityishuvila (ei ole tainnut olla pikkurahasta puutetta)... Oletteko samaa mieltä, että jotain pientä skandinaavista otetta on käytetty, or is it just me?  Niin, ja huomatkaa toisessa kuvassa vaatimattomat screenit television katsomiseen, kelpaa ihailla Daniel Craigia....








Kuvat: Mimar interiors

Tämä huvila (tai oikeasti joku palatsi varmaan!) sijaitsee Dohassa, Qatarissa, jossa kollegojanikin asuu --eihän tämä ole kenenkään teidän kämppä sattumoisin? ;)

Huvilan sisustuksen on suunnitellut Mimar Interiors, jonka työt ovat poikkeuksetta yhtä huikeita kuin tämäkin. Jos haluaa hieman silmäkarkkia, selailkaahan heidän portfoliotaan.... Aijai.

Suomessa marokkolaiseen sisustukseen erikoistuneita kauppoja on jonkin verran,  mutta ehdoton oma suosikkini on Zoco Home. Itse tykkään Fouta-pyyhkeistä, ihanista puuvillapeitteistä ja upeista sementtilaatoista. Lisäksi piensisustuksen osastolla on aina kaikkea mukavaa! Voin lämpimästi suositella vilkaisemaan verkkokaupan upeita tuotteita.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille! xoxo

6 kommenttia

  1. Marokkolainen estetiikka viehättää allekirjoittanutta, minusta sillä on yllättävän paljon yhteistä skandinaavisuuden kanssa - en tiedä ihan mitä, mutta jotain. Ainakin ne sopivat usein yhteen. :D

    Toki on olemassa fiiniä marokkolaista estetiikkaa kuten yllä, ja sitten sitä tavallisten marokkolaisten tallaajien harjoittamaa estetiikkaa - joka tarkoittaa räikeitä sekavärejä ja viittä eri mattoa lattialla ja kolmea seinällä, mukaan lisättynä vähän vinossa oleva taulu jostain teenjuontiseremoniasta. Hyrrr...

    Meillä oli viimeksi Marokossa ollessamme ilo nauttia sviitistä eräässä majatalossa, missä sisustus oli aika samannäköistä kuin näissä kuvissa, ja ehdin jo miettiä miten saada samanlainen juhlava sängynpääty kuin siellä! Itämaisia unia...:D Pitääkin tehdä postaus siitä jahka kerkiää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooooo tee ilman muuta postaus siitä, kuulostaa upealle!! Ja totta, se tavallinen marokkolaistyyli ei ole ihan näiden kuvien tasoa :D :D

      Poista
  2. Really great blog. Thanks for sharing it. I am running successful Interior Design Companies in Qatar. I hope this blog help me to get some interior designing tips.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Lucy, thank you for your comment -- hopefully I can offer you some tips!

      Poista

Kiitos kommentista! :)