Aamuisin huonolla tuulella? Niin minäkin. Vinkit parempiin aamuihin!

Kaupallinen yhteistyö: Rynkeby God Morgon

Kuinka moni myöntää olevansa useimmiten huonolla tuulella aamuisin? Täällä ainakin on yksi mörökölli, enkä ole ainoa; tutkimusten mukaan jopa 75 prosenttia  suomalaisista aloittaa aamunsa huonolla tuulella, erityisesti arkipäivisin.

Itselläni arkiaamut (ja huonotuulisuus) etenevät pääsääntöisesti näin: Herätys soi klo 6:25, mutta torkutan sitä vielä tunnin ajan. Nouseminen sängystä ei tunnu vaihtoehdolle. Kun tajuan, että tulee kiire, nappaan puhelimen ja plärään ensin työsähköpostin. Stressiä pukkaa.... Ryntään kiireellä herättämään tytärtä, joka äitinsä lailla kääntää vain kylkeä. Kumpaakin osapuolta kiukututtaa. Aamupalaa ei ehdi syömään, joten yritän vain pukea äkkiä päälle -- kaikki vaatteet ovat pesussa, joten pakko lähteä lumpuissa töihin. Vannon katsovani seuraavan aamun vaatteet valmiiksi (as if...). Meikkaamiseen on ruhtinaallinen minuutti aikaa, sillä tyttöä pitää taas hoputtaa. Hätäinen meikkaus kostautuu ripsivärin kohdalla, tökkään sillä vahingossa silmään. Ei ole aikaa enää aloittaa uudelleen, joten punaisella, kirvelevällä silmällä on pärjättävä koko työpäivä. Taas tytön hoputusta, josta tyttö vetää herneet nenään ja menee makaamaan maahan meritähden lailla. Sänky jää levälleen, tavarat pitkin kämppää, ärsyttävä sikolätti. Huipentumana on ainainen avainten etsintä... Joudun pukemaan rimpuilevalle tytölle ulkohaalaria, jonka vuoksi olen hikisenä ja äkäisenä eteisessä. Sitten kiireellä viemään tyttöä ja siitä (myöhässä) töihin. Autossa palaa  bensavalo, ja peruutuspeiliin vilaistaessa tajuan unohtaneeni laittaa hiukset! Niin, ja joku ajaa alinopeutta edessä.... Viimeistään työpaikan hississä "pikameikin" koko karmeus paljastuu. Tuttua kenellekään? :D

Maalaisjärkikin jo sanoo, että jos aamu on ihan hanurista, vaikuttaa se väkisinkin koko päivän mielialaan ja tehokkuuteen. Siispä, tekemällä aamuista positiivisempia startteja, voi varmistaa paremmat puitteet hyvälle päivälle, hyvälle viikolle – ja viime kädessä paremmalle, terveemmälle ja onnellisemmalle elämälle. 



Rynkeby God Morgen (kyllä, se mehuja tuottava firma) ryhtyikin tutkimaan, kuinka aamuista voisi tehdä parempia. He ovat keränneet pitkin Pohjoismaita kokemuksia ja vinkkejä siitä, mikä tekee aamuista hyviä. Yhteenvetona voidaan todeta, että aktiivisuus (mm. aamujumppa tai -venyttely), henkinen hyvinvointi (mm. lyhyt meditaatio), hyvä aamiainen, hyvät aamurutiinit ja hyvä seura voivat auttaa saavuttamaan hyvinvointia ja henkistä pääomaa aamuisin. Muiden seura osoittautui olevan hyvinvoinnin kannalta erityisen merkittävää.  Kannattaa käydä tsekkaamassa sivut ja erityisesti aamuvinkit.

Jos itse saisin listata omat hyvän mielen aamujutut, ne olisivat ehdottomasti:

  • jokin ihanan rauhallinen musiikki (tai linnun liverrys!) johon herätä
  • rauhallinen vartti sängyssä, jolloin voi vielä lötkötellä, halailla ja höpistä tyttären kanssa
  • auringonpaiste (no tätä ei voi valitettavasti päättää, onneksi minulla on kirkasvalo) 
  • hotelliaamupalan lailla kaikkea hyvää ja täyttävää ruokaa sekä kunnollista maitokahvia
  • aamusuihku, jossa kirpeän greipin tuoksuista saippuaa =D
  • aviomieheltä viiden minuutin niskahieronta
  • valmiiksi katsottu asukokonaisuus asusteineen
  • aikaa meikkailla ja laittaa hiukset mukavasti
  • aikaa peittää peti (no kyllä!!)
  • tahdonvoimaa olla koskematta kännykkään, läppäriin tms :P

Tässä koitin vielä miettiä jotain kivaa vinkkiä, jota itse yritän toteuttaa aamuisin (edellä kuvaillusta katastrofeista huolimatta), ja tässäpä se on: Eli laita pari tippaa lime- tai sitruunamehua lasilliseen veteen ja hörppäise se ennen aamukaffetta. Se virkistää ja piristää välittömästi ;)


Löysin muuten Rynkebyn samaisilta sivuilta hauskoja faktoja pohjoismaisista aamuista. Tiesitkö esimerkiksi sitä, että olemme aamuisin yhden senttimetrin pidempiä kuin illalla, hih :D Ja että Ruotsi on Pohjoismaista aamuärtyisin maa, jee kerrankin ! :D

Loppuun vielä yksi Rynkebyn sivuilta bongattu, hyvin konkreettinen keino käynnistää aamu todella vauhdikkaasti: jääkylmä suihku! Tutkimuksen mukaan jääkylmä vesi aiheuttaa tietynlaisen shokkitilan, jonka vuoksi keho erittää monella tavalla hyvää tekeviä stressihormoneja kuten kortisolia ja adrenaliinia. Lisäksi keho tuottaa mielialahormoneja kuten serotoniinia ja enforfiineja, jotka vähentävät kipua, stressiä ja saavat fiilikset pilviin (alkuperäinen lähde: National Center for Biotechnology Information).

Pitäisiköhän joku aamu herätä OIKEASTI heti kellon soidessa ja painua kylmään suihkuun?!? :D Sitten kunnon aamupalaa nassuun porukalla ja vaikka lyhyt venyttely perään... :) Miten sinä voisit tehdä aamuistasi vielä paremman?



 Kuva: Rynkeby God Morgen | Press



6 kommenttia

  1. Aamut osaa kyllä olla aika hirveitä. Etenkin, jos jostakin 'ikävästä' täytyy alkaa jutella ennen aamukahvia tai toinen herää huonolla tuulella. Tykkään omista aamuistani suht. paljon, jolloin saan herätä rauhassa ja tehdä omat aamurutiinini (kylppäriin jossa naamanpesu, harjaiden hampaus ja hiusten laitto, siitä yläkertaan ja meikit naamaan, aamupala ja lounas kassiin ja töihin). Yleensä manaan vasta siinä vaiheessa jos työpaikalle on kerinnyt joku ennen minua enkä kerkeä juoda aamukahviani rauhassa työsähköposteja selaten ja aloittaa päivääni näin :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun aamut kyllä kuulostavat ihan leppoisilta :) Juurikin se oma rauha tehdä omat rutiinit, se on tärkeää hyvälle aamulle! Ja juu ihan samanlaisia ollaan siinä suhteessa, että työpäivä alkaa parhaiten, jos voi rauhassa hörppiä ensin kahvit ja selata työpostit. I totally agree :))

      Poista
  2. Teidän tyypillinen aamu kuulosti niin kauhealta, että ihmettelin, että aikooko se nyt kohta sanoa, että lasillinen Rynkebyn mehua korjaa kaiken. Et onneksi sanonut :-) Munkin mielestä aamut on ihan syvältä. Onneksi ei ole enää moneen vuoteen tarvinnut raahata ketään päiväkotiin tai kiskoa ylös sängystä ja hoputtaa kouluun, oman itsensä liikkeelle saamisessa on jo ihan tarpeeksi haastetta. Onneksi mä voin tehdä etätöitä ja aloitan työt joka aamu läppärin kanssa sohvan nurkassa ja siirryn siitä sitten ruuhka-ajan ja aamuketutuksen ohi mentyä toimistolle. Jos on mahdollista toimia näin, niin suosittelen sitä lämpimästi.

    Tuolla Rynkebyn aamufaktoissa oli yksi oikein todella hauska: Suomessa unikeon päivänä perheet heittävät kuulemma viimeisenä heränneen veteen. Vai niin. Enpä ole koskaan kuullut muista veteen heitetyistä kuin niistä virallisista unikeon päivän menoista Naantalissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee :D Eikö kuulostakin, siksi tämä teema osui ja upposi g-) Pakko jotenkin kehitellä erilaista aamurutiinia itselle, että päivät ja viikot saisivat paremmat lähtökohdat. Ei taida ihan lasillinen mehua riittää, eikä purkillinenkaan d-) Oi tuo etätyöaamu kuulostaa kyllä täydelliselle, se olisi todella hyvä vaihtoehto jos onnistuisi helposti!

      Unikeon päivänä varmaaan vanha tausta menee juurikin noin, mutta käytännössähän sitä ei noteerata missään (paitsi just siellä Naantalissa) w-)

      Poista
  3. Tuo kuulosti niin kauheelta, että pisti naurattaan :-D se on niin lähellä mun aamuja ja sillä rutiinilla on menty jo vuosikaudet. Erona vaan se, että herätyskello soi 4.35 ja ei ole ollut lasta laitettavana. Nyt nautin niiiiin täysillä kiireettömistä aamuista vauvan kanssa kun saa nukkua myöhään. Vauvakin on äitinsä kaltainen aamuntorkku ja tuntuu rakastavan nukkumista. Mua on jo nyt ahdistanut ja stressannut vauvavuoden jälkeen töihinpaluu, mitä ne aamut tulee sitten olemaan kun on vielä se lapsikin laitettavana päiväkotiin. Auta armias! Tätä oli kyllä hauska lukea, vaikka voin uskoa, että aamuisin ei ole hymy herkässä. Se on se pirun torkku ja ne ikuiset lupaukset siitä kuinka huomenna en torkuta. As if :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ken torkkutoiminnon on joskus keksinyt, on itse paholainen :D heh juu on kyllä niitä aamuja ettei naurata yhtään, mutta toki on hyviäkin aamuja, kiireestä huolimatta. :) Voi ihanaa että saat nautiskella vauva-arjesta, nauti siis täysillä ilman töihinpaluun stressailuja! Kyllä se sitten lähtee etenemään omalla painolla! Halit Sanna! :X

      Poista

Kiitos kommentista! :)