Käyttökokemuksia kuivaavasta pyykinpesukoneesta

Minulta toivottiin postausta siitä, miten meidän parin viikon ikäinen AEG:n kuivaava pyykinpesukone on toiminut, ja taisin käyttökokemuksia lupaillakin sen tullessa meille kotiin :) Pesukoneen tarkempia tietoja löytyy aiemmasta postauksesta, joten en ala niitä kertailemaan.



No mutta, mistähän sitä aloittaisi :) Ehkä siitä, että tuo pyykinpesukone on ollut meillä lähestulkoon joka päivä päällä eli käyttökokemusta on kertynyt :D Ihan yleisesti alkuun voin todeta, että on kyllä ollut hyvä! Laitetaan alle kuitenkin vielä listaa plussista ja miinuksista.



Plussat ja miinukset


+ Todella helppokäyttöinen. Näyttöpaneeli on suomeksi, ja siitä näkee heti kaikki vaihtoehdot ja vaiheet. Kun käynnistät koneen, siihen tulee oletuksena suosituspesu, sanotaan vaikka että 60 astetta 1400 kierroksilla. Siitä sitten voi säätää kosketusnäytöstä asteita ylös tai alaspäin, samoin kierroksia.  Itse käynnistysnappula (sekin kosketusnäytössä siis) välkkyy niin kauan kunnes painat sen päälle, eli sokeakin huomaa mistä se sitten menee päälle.

+ Pesussa olevat pikaohjelmat. Säästää kyllä aikaa, jos pyykki ei ole mitenkään erityisen likaista. Olen kokeillut ja hyvin toimi.

+ Pesuajan näyttö. Screeniltä näkee pesuajan tosi kätevästi. Ruudulla välkkyy vuorotellen pesuaika (eli siis vaikka 75min) ja lopetuksen aika (eli esim. klo 21:08). En kyllä edelleenkään ymmärrä, mistä tuo kone on ottanut kellonajan, siinä välkkyi ihan ajan tasalla oleva kello silloin kun töpseli laitettiin kiinni ensimmäisen kerran. Taikuutta :D

+ Hiljainen ääni. Verrattuna edelliseen koneeseen, on kyllä hiljainen. Toki aina kuuluu vedenpumppaukset ja linkoamiset, mutta silti tosi paljon parannusta vanhaan!

+ Kuivaamisen eri tasot. Voit valita, kuivataanko hieman, tai silityskuivaksi, tai kaappikuivaksi. Omasta mielestäni nämä vaihtoehdot on hyviä.

+ Kuivaamisen laatu. Kaappikuiva on todellakin kuiva. Ekalla kerralla tosin laitoin liikaa pyykkiä, jolloin seasta löytyi sukkaköntsiä kasassa, joista osa oli kosteita. Eli pitää vaan muistaa olla tunkematta liikaa kamaa.

+ Iso oviaukko. Helppo tunkea paljon pyykkiä (paitsi että, kts. edellinen kohta... :D )

+ Virran automaattinen katkaisu lopussa. Kone sammuttaa automaattisesti virran pyykkiohjelman päättymisen jälkeen. Tuossa on jokin aikaväli, en ole varma paljon se on, mutta ihan siis minuutin sisällä lopetuksesta ei vielä ole virrat pois ;)

+ Pölyluukku tai mikä se onkaan ;) Siis katsokaa kuinka hitosti tätä nöyhtää tulee vaatteista yhden kuivauskerran jälkeen!!! Tuo luukku on helposti otettavissa pois, ja se siis tyhjätään aina jokaisen kuivausohjelman jälkeen. Yhhh...



 Sitten jotain miinuksia, mutta vain vähän...

- Pisimpien ohjelmien megakesto. Ensimmäinen ylläri itselleni oli se, että pesu + kuivaus kestää niin kauan. Eli jos peset koneellisen pyykkiä normaalipesulla (ilman niitä pikaohjelmia), sekä siihen päälle otetaan vaikkapa kaappikuivaksi kuivaaminen, koko höskä kestää pahimmillaan 7,5 tuntia. No, mutta toisaalta, näin se varmaan on kaikissa, ja kätevää on laittaa kone mm. ennen nukkumaanmenoa pyörimään, jolloin kone on valmis aamusta. Sikäli mikäli uskaltaa siis jättää pyörimään ilman sen suurempaa valvontaa. Itse pesuohjelmat ovat ihan normaalipituisia, siinä tunnin paikkeilla.

- Kuivauksen jälkeinen tuoksu. Uskon, että tämä on vain sisäänajovaiheen ominaisuus, mutta kuivaamisen jälkeen koneesta on jäänyt pieni sivutuoksu, olettaisin että se on luukun kumitiivisteistä. Sellainen jännä kumimainen haju. Kyllä se on jo vähentynyt huomattavasti.

- Äänimerkki pesun loputtua. Tämä periaatteessa on myös plussaa, mutta alussa itseäni hämäsi ihme piippausääni, jonka kone päästi ohjelman loputtua.  Pieni parin piippauksen sarja olisi ihan jees, mutta kun se piippaus jatkuu paljon pidempään :D

- Pölyluukun osittainen falskaus. Pari kertaa tuo meidän pölyluukku (kts. plussapuolen viimeinen kohta) on päästänyt niitä pölyjä läpi. Ei hirveän paljon, mutta joitain pölypalloja on löytynyt lattioilta sekä pesuaineluukusta. Tuo pölyluukku siis sijaitsee pesuaineiden luukun yläpuolelta.



Nyt ei taida tulla muuta mieleen, mutta kyselkää jos on jotain! :)

26 kommenttia

  1. Saiskohan tuon merkkiäänen pois asetuksista? Meillä erimerkkinen mutta samalta tehtaalta tulevassa koneessa saa merkkiäänen äänitasoa säädettyä sekä äänen kokonaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Itsehän en luonnollisesti ole lukenut käyttöohjeita (hyi minä) mutta pitääkin tsekata sieltä josko olisi neuvoja asetusten muuttamiseksi! :)) Kiitos! :)

      Poista
  2. Tuossa nöyhtän kerääntymisessä on todellakin konekohtaista eroa. Meidän uusi kuivausrumpu kerää paljon enemmän kuin aikaisempi. Onko se hyvä vai huono asia? Itse ajattelen niin, että tämä uusi kuluttaa tekstiiliä enemmän. Ja kyllä sen voi huomatakin. Pyykki on kuivuttuaan pehmeää, mutta ehkä kerta kerralta ohuempaa? Tämä siis kuivausrummusta, tuollaista laitetta meillä ei ole kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvä kysymys Mervi, itse en ole ajatellutkaan sitä tuolta kantilta. Meillä ei ole ollut koskaan kuivausrumpua, joten luulin vain että tämä on sitä pölyä joka leijuu aina ilmassa vaatteita kuivatellessa. :-SS Täytyykin seurata tilannetta, että onko paidat joku kaunis päivä seitinohutta kangasta :D Ei kun siis ihan tosissaan, oikeasti hyvä kysymys mitä voisin vähän seurailla! :)

      Poista
  3. Meille ei mahdu kuivausrumpua, mutta tässä voisikin olla ratkaisu...Pari kyssäriä; miten vaatteet ovat kestäneet tuon kuivatuksen? Olen antanut itseni ymmärtää, ettei vaatteita suositella laitettavan kuivausrumpuun...Entä sähkönkulutus, eikö tuollainen 7,5 tunnin kertakesto vie hurjasti sähköä?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kysymyksiä! :) Näin parin viikon kokemuksella vaatteet ovat kyllä kestäneet hyvin, tässä kuivaajassa on ehkä isokin ero perinteisiin, koska tuo toimii lämpöpumpputekniikalla; toisin sanoen vaatteiden kuivausilma ei ole yhtä kuumaa kuin perinteisten. Sähköä kone toki vie, mutta mikäpä laite ei... :)) Sähkö ei nyt niin hirveän kallista ole, ja varsinkin jos on erikseen yösähkö, niin tätä on halpaa pyörittää nimenomaa yötä vasten. Ja tosiaan, jos kuivattaa ihan normaalisti pyykit narulla sisätiloissa, niin silloinhan niistä haihtuva kosteus pitää poistaa ja vastaavasti esim viileällä kelillä se tarkoittaa että sisäilma on lämmitettävä taas uudestaan --> sähköä kuluu yhtälailla :)

      Poista
  4. Saako kysyä vielä näin jälkikäteen/myöhemmin, että oletko ollut sittemmin tyytyväinen tuohon pesukoneeseen? Kun harkinnassa saman laitteen hankinta ja olisi kiva kuulla kokemuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa toki, kiva kun kysyit! Tuolla se pesukone nytkin pyörii, olen ollut erittäin tyytyväinen :) Pitkältä ajalta tuntuu tuo pisin mahdollinen pesu+kuivaus -yhdistelmä, kun kone pyörii ja pöhisee, mutta sekään ei enää tunnu mitenkään oudolta :D

      Poista
  5. Lämpeneekö kone käytössä ?
    Tuleekonlämmintä ilmaa koneesta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kone lämpenee, ei mitenkään kuumaksi mutta on se lämmin. Meilläkin tuo kone on sellaisessa "kolossa", missä toisella reunalla on seinä, toisella reunalla alkaa kaappi, ja ylhäällä yläkaappi. Eli koneen ympärillä ei sinänsä ole hirveän paljon tilaa, josta lämmin ilma häipyisi huomaamatta/konetta kuumentamatta.

      Poista
  6. Hei. Onko "time save" joku nopeutettu pesu "vakio-ohjelmalle" mikä on lyhin pesuohjelma (asteet ?). Itselläni ollut saman tehtaan "halvemman tuotantolinjan koneita", elextrolux, joissa time manager, jolla voi vakio-ohjelmien pesuaikaa lyhentää tai pidentää. MIkä on about aika esim 40 asteen pyykille + kuivaus päälle ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Time save on juurikin tuollainen nopeutettu versio jos pyykki ei ole kovin likaista. 40 asteessa jos pesee ja kuivaa niin pisimmillään se on yhteensä noin 7,5 tuntia. Mutta kuivauksiakin voi valita erilaisia,eli tuo pisin kuivaus tekee pyykistä ihan kuivia.

      Poista
  7. Meillä ollut käytössä noin 2v. Toiminut ongelmitta, mutta kokonaisaika on pidempi kuin erillisellä kuivurilla. Mutta toisaalta ei tarvi vaihtaa pyykkiä masiinasta toiseen. Kuivausrummun tilalle voi vaikka asentaa kaapin.
    Olemme tyytyväisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, tyytyväisiä olemme edelleen, vaikkakin kokonaisaika on hieman pitkä. Mutta sinänsä se ei juurikaan haittaa, kun kone sitä pesemistä ja kuivaamista tekee ilman että sitä tarvitsee noteerata millään lailla :D

      Poista
  8. Moi, mua ihmetyttää vielä noissa koneissa tuo että pesun kg-määrä on isompi kuin kuivauksen? Pitääkö koneesta ottaa ennen kuivausta osa vaatteista veks?? Muutetaan parin viikon päästä omakotitaloon ja ois mahdollisuus hommata pesutorni, mutta hoksasin tosiaan että tämmöinen kuivaavan koneenkin vaihtoehto olis...Sillä tässä nyt tutustun ja kyselen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anne, näin se ohjeissa lukee, mutta käytännössä en ole vaatteita koskaan joutunut ottamaan pois pesun jälkeen, joskus jotain painavaa pyyhe/lakanapesua kun olen tehnyt niin silloin ainoastaan. En kyllä ole koskaan edes punninnut pyykkejä, vaan laitan niin että rumpuun jää jonkin verran liikkumatilaa -- kuvittelisin, että pesu ja kuivaus ovat tuoloin tehokkaampia.

      Joskus kun on ollut aika täynnä tuo rumpu niin osa pyykeistä on jäänyt hieman kosteaksi, se liene siis se syy miksi kuivaukseen suositellaan vähemmän pyykkiä.

      Poista
  9. Miten pyykkikone on toiminut?

    VastaaPoista
  10. Ostin juuri itselleni saman koneen, koska meille ei mahdu pesutorni. Nyt pestyäni muutaman koneellisen minua on häirinnyt koneesta tuleva kumimainen haju, minkä itsekin mainitsit koneessasi olleen. Hävisikö haju koneestasi ja kuinka pian?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kyllä se hävisi, muistuikin heti mieleen nyt kun mainitsit. Mitähän siihen olisi mennyt, useampi pesukerta kuitenkin mutta ei mitenkään turhauttavan pitkään... Olisikohan joku 10 pesua max.

      Poista
  11. Hei. Olen itse ostanut aika vasta kuivaavan Samsungin pyykkikoneen. Mokomassa ei ole tuollaista pölyluukkua, vaan nukat menevät viemäriin, ja aika iso osa kerääntyy luukun tiivisteisiin ja lasiin, mikä on aika ärsyttävää. Tiiviste pitää joko imuroida/ pyyhkiä, ennen kun pyykit ottaa pois (koska muuten pyykit ovat siinä pölyssä), tai hyvin varovasti jottei pyykit kosketa isommin tiivisteitä, ja sen jälkeen siivota nukat pois. Jos nukkaa on paljon, niin ne siirtyvät seuraavaan koneelliseen ilman siivousta, joten usein käytän kuivauksen jälkeen 15 minuutin pikaohjelman jollain yksittäisellä vaatekappaleella, jolloin suurin osa nukasta huuhtoutuu pois. Tuo onkin ainoa huono puoli kuivaavassa koneessa. Sähkölaskua tosin odottelen vähän huolestuneena, kun tässä mallissa ei ole edes lämpöpumppua :)
    Pienet pyykkimäärät kuitenkin saa pestyä ja kuivattua jopa reilussa tunnissa, ja vähän vajaan koneellisen saa pestyä ja kuivattua alle kolmen tunnin. Tuo nukkasysteemi (tai sen puuttuminen) ovat siis ainoa asia joka häiritsee, muuten tuo on älyttömän kätevä 2 hengen taloudessa, jossa on pienet tilat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Olipas kiva kuulla kokemuksia myös muunlaisesta mallista! Jännä kyllä että tuo pölyluukku puuttuu, sillä sitä todellakin kertyy isoja määriä joka kuivauskerran jälkeen. Mutta ainahan nämä varmasti ovat tottumiskysymyksiä, siivousta vaatii tuo luukuton malli mutta samalla lailla meilläkin pitää aina putsata se luukku ja sen suodattimet. Sitä se on :) Mutta ihan samaa mieltä olen tuosta kätevyydestä, pesukoneen ja kuivausrummun integrointi samaan laitteeseen on vallan nerokas keksintö!

      Poista
  12. Ostimme tämän "huippukoneen" vuonna 2014 marraskuussa ja sitä on korjattu jo yli 10 kertaa ja juuri tuota kuivaus ominaisuutta; pöly kerääntyy jokapuolelle koneen sisälle. Maahantuoja ei ota siitä vastuuta ja korjaajakin sanoi, etteivät nämä vain kestä. Se siitä loistavuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa ollut ihan susi versio teillä :(

      Poista
  13. Hei. Oletko testannut untuvatakin tai tyynyjen kuivausta/pöyhimistä kuivaavalla pesukoneella? Tuleeko "ilmava" lopputulos?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynyjä olen pessyt koneella niin että ollut kuivatus päällä, ja hyvä on ollut lopputulos. Niistä on tullut sellaisia kuohkeita, eli varmaan ihan hyvin ne höyhenet tai mitkä lie ovat pysyneet ilmavina siellä sisällä eikä liimaudu toisiinsa kiinni :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)