Iittalan klassikot lempparinurkkauksessa

Kaupallinen yhteistyö: Iittala Outlet Palokka


Perjantaina päästiin siis vihdoin muuttamaan uuteen kotiin, ja olohuone on kyllä muodostunut ihan ehdottomaksi lempparihuoneeksi. Vaikka suurin osa viikonlopusta ja alkuviikostakin on mennyt pelkkään tavaroiden purkamiseen ja organisointiin, niin olihan sitä itsellä hetki vähän "sisustaakin" ;) Ihanaa tehdä sisustusesineistä kauniita asetelmia, ja tällä kertaa sormia vallan syyhytti uusien Iittalan Nappula-kynttilänjalkojen korkkaus! Nämä klassikot ovat kyllä näyttävän näköiset, ja oikein tukevan oloisetkin niin etteivät heti ole kaatumassa. Väriksi valitsin sekä Nappulalle että kynttilöille aina varman mustan värin :)

Sain kynttilänjalat sekä kaksi ihanaa Aitio-laatikkoa kaupallisen yhteistyön merkeissä Iittala Outlet Palokasta, jonka kanssa minulla oli hieno mahdollisuus tehdä yhteistyöpostausta jo kesäkuun puolella. Jos muuten mielitte itsekin näitä Nappuloita tai Aitioita, niin nyt olisi todella hyvä sauma käydä satsaamassa niitä itselle; Palokan myymälässä on alennusmyynnit vielä reilut pari viikkoa 24.7 asti. Mustia, harmaita ja keltaisia Nappula-kynttilänjalkoja löytyy edulliseen hintaan -- isot 20€ ja pienet 15€ -- ja Aitio-laatikot ovat jopa 30% alennuksessa! Meillä laatikot odottaa vielä seinään kiinnittämistä, mutta laitan heti postausta, kun saadaan ne paikoilleen. Värinä luonnollisesti valkoinen ;)




Kuvauslainaan sain yhden Iittalan upeimmista tuotteista, jos minulta kysytään -- nimittäin harmaa Leimu-valaisin. Sen betoninen jalusta ja harmaa lasikupu ovat aivan täydellinen pari, joka sopisi meidän uuteen kotiin täydellisesti. <3 Voi ei, nyt kyllä täytyy alkaa säästämään.... :D Valaisinta on kahta eri kokoa, mutta ottaisin ehdottomasti tämän suuremman koon. Tai no molemmat, jos olisi varaa =D
 



Huomio vielä kaikki turkoosin ystävät -- Palokan Outlet-myymälästä löytyy erikoiserä poistuneita turkooseja HotCool-laseja (34cl) 8 euron hintaan, ja niitä on vain rajoitettu määrä. Myös Kaasa ja Fireplace poistuvat tuotannosta, joten ne ovat myynnissä 35% alennuksessa!

8 kommenttia

  1. Pari mustaa nappulaa ei saisi porttikieltoa meillekkään:) Tuo Leimu on ihana, pitäis vaan sijoittaa johonkin korkealle, on 1,5 vuotias nyt niin "ahkerassa" iässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä kylmänhikeä täälläkin puski tuon 3v:n kanssa, joka juuri sillä hetkellä halusi heitellä palloa ja juosta kilpaa kun sain Leimun kehiin :D

      Poista
  2. Vau onpa komea. En ole ennemmin nähnytkään.
    p.s. Oletko liittynyt blogiini. Olisi kiva saada uusia blogikavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuija, kiitos kivasta kommentista! Olen liittynyt blogiisi :) (c)

      Poista
  3. Oi hitsi tämä teidän asunto on kyllä ihana!! Ja ihana tuo Leimu -valaisin, täytyy kyllä käydä Palokan Outletissa taasen kun on syytä sisustuksesta muuton myötä innostua! ;)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Leimu on kyllä ihan superhieno, ei siitä pääse mihinkään! Sitähän voisit toivoa tuparilahjaksi joltain isommalta porukalta. Ei siihen tarvitsisi kuin 5€ per henkilö, jos olisi --- ööö--- sata vierasta :)) Ei vais, tuo on kyllä säästämisen arvoinen kohde.

      Poista

Kiitos kommentista! :)