Finlaysonin uusi Räsypala

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Nyt tuli tämä uusi Finlaysonin Räsypala kotiin -- ei ole yhtään minun tyylinen, mutta tykkään silti hurjan paljon <3

Räsypalat on valmistettu kierrätetyistä lakanoista, mikä tuo itselle ainakin tietyn nostalgisen tunteen pintaan. Niinhän oma mummokin aikanaan teki mattoja, vanhoista lakanoista ja muista käytetyistä tekstiileistä, eli räsyistä ;) On hienoa, että samaa käsityökulttuuria nostetaan esille tällä tavoin. Finlaysonin Räsypaloja löytyy neljässä eri koossa (45*45cm, 45*135cm, 45*180cm ja 135*180cm), mustalla ja valkoisella loimella, ja kahdella erilaisella sidoksella -- toinen on suoralinjaisin kuvioin, toisessa on taas enemmän siksakkia ja muuta kuviota. Itse valitsin 45*135cm kokoisen, valkoisella loimella tehdyn suoralinjaisemmaksi kuvioidun palan.




Monikäyttöinenkin tämä on, koska se sopii hienosti niin keittiöön kaitaliinaksi, kuin myös televisiohuoneeseen rahin päälle suojaksi. Voisin kuvitella pitäväni tätä myös terassilla sohvan edessä lattialla tai miksei vaikka saunassa peflettinä! Itse asiassa Finlaysonin sivuilta löytyykin tähän liittyen tarinaa; he halusivat nimetä nämä tuotteet nimenomaa räsypaloiksi eikä räsymatoiksi, jotta niitä rohkeammin alettaisiin käyttää uusiin käyttötarkoituksin pelkän maton sijasta. Sivuilla onkin hyviä ideoita käyttää Räsypalaa myös penkinpäällisenä tai seinäryijynä :)




Jos tässä oikein nostalgiseksi joskus heittäydyn, niin voisin lainata mökillä olevaa mummon tekemää räsymattoa kotiin :) Se kuitenkin on vielä hieman extreme ajatus, mutta never say never! :D

4 kommenttia

  1. Tuo räsypala on monikäyttöinen. sopii tosi moneen paikkaan, ja on nätti, hienot värit.

    VastaaPoista
  2. Oih toi räsypala on ihana! Ei oo yhtään munkaan tyylinen, mutta on niin kaunis että kyllä sille paikka löytyisi. Hyvin sopii teillekin! :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo on jännä, ei tosiaan taida olla kummankaan tyylinen mutta silti on niin ihana :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)