Kesäloman jälkeinen loman tarve

perjantai 12. elokuuta 2016


Kesäloma alkaa vetelemään nyt viimeisiään, sillä maanantaina odottaa taas paluu työarkeen. Olen ollut noin 1,5kk lomalla, mutta tuntuu kuin sitä ei olisi ollut juuri yhtään -- onko muillekin tuttua tämä kesäloman jälkeinen loman tarve? :D

Kesäloman alkupuolisko minulla meni vanhan asunnon tyhjäämiseen ja siivoamiseen, sekä uuden kodin remonttiin ja itse muuttoon. Muutto on kyllä monella tasolla rankkaa. Fyysisesti ilman muuta, mutta tällaiselle pakkomielteiselle "kaikki pitää olla omilla paikoillaan" -tyyppiselle ihmiselle tavaroiden kaaos on ahdistavaa. Loppuloma onkin sitten hurahtanut uuden kodin järjestelemisessä (ja uudelleenjärjestelemisessä, kun tavarat hakevat selvästi paikkaansa pidempään) sekä tarvittavien hankintojen tekoon.

Koko loman ajan mukana on pyörinyt myös ihana 3v natiainen, joka syystä tai toisesta on ollut varsinainen viikari kesän ajan :D Aamu alkaa "äitiäitiäiti"-konsertilla ja jatkuu päivällä "katoäitikatoäiti", "tuupyyyyyhkiiiiiin", "autamuaaaaaa", "leikimunkaaaa" renkutuksilla, ja päättyy "ensaauntalaulamulleluemulletuuviereen" -balladilla :D Pienen hetken jos olen kiinnittänyt huomioni muualle, natiainen on hankkinut sen takaisin takuuvarmoin keinoin; muun muassa on leikannut omia hiuksia tai piirtänyt keltaisella tussilla ikkunaan.

Toki kesällä ollaan ehditty hauskuuttelemaankin, niin Särkänniemessä, mummin ja vaarin luona, kesämökillä, asuntomessuilla, Hoplopissa ja niin edelleen, eli onhan sitä muutakin ohjelmaa mahtunut kuvioihin tähän äiti-tytär -lomaan joko kaksin tai ystävien kera.

Täytyy kuitenkin myöntää, että tämä naikkonen olisi vielä pienen oman loman tarpeessa, jolloin saisi viettää vaikka viikonlopun kaikessa hiljaisuudessa, tehdä itseä innostavia juttuja, levätä silloin kuin nukuttaa, herkutella, olla, lukea... :D Se taitaa kyllä jäädä hamaan tulevaisuuteen :)

Onko siellä ruudun toisella puolella kohtalontovereita? :D



8 kommenttia

  1. Täytyy tunnustaa, että täälläkin pitkän loman rippeillä tuntuu maanantaina koittava töihinpaluu aika rankalta. Eniten ehkä siksi, että se seuraava pitempi loma on joulun aikaan ja sinne tuntuu tässä vaiheessa olevan tuhottoman pitkä aika... Mutta eiköhän arki taas vie mennessään ja onhan siinä monta hyvääkin puolta, kunhan alkukankeudesta selvitään. :) Tsemppiä sinnekin arjen aloitukseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinulle Jenni myös, olet mielessä maanantaina :) Eiköhän me syksy rämmitä, joulua kohden sitten tulee niitä jouluhörhöilyihanuuksia, jotka toivottavasti vie mennessään. Ja ennen sitä syksyn väriloisto ja sateenropina houkuttelee vilttien sekaan nautiskelemaan kynttilänvalosta ja leffailloista. Ja on lohdullista, ettei olla täällä ainoita :))

      Poista
  2. Uskon, että muutto remontteineen ei ihan varsinaisesti lomalta tunnu. Toivottavasti olet ehtinyt kuitenkin hiukan rentoutuakin.
    Mulla ei ole kesäloma vielä alkanutkaan, mutta vaikka olemme varanneet koko viikon pelkälle loikoilulle ja urheilulle ilman ainuttakaan velvollisuutta tehdä ruokaa, siivota, tms, niin pahoin pelkään, että loman jälkeen paluu arkeen tuntuu vaan entistä raskaammalta. Säilytin itselläni sentään option vielä yhteen ylimääräiseen kotipäivään ennen kustannuspaikalle siirtymistä. On tullut sekin koettua, että kotiin reissusta on palattu aamuyöllä ja seuraavana aamuna on soittanut herätyskello töihin. No, muutaman viikon päästä sen näkee, että miten käy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti on hyvä loma! Ja oikein hyvä tuo ylimääräinen optio, se on ihan suositeltavaa ;)

      Poista
  3. Oh yes. Arjessa on tullut oltua nyt vasta n. 2,5vkoa ja tuntuu jo että uusi loma tulisi tarpeeseen. Mullakin loma meni reissatessa ja pakatessa, ei tullut kovin varsinaisesti lomailtua. Mutta en valita, tän kuun kun jaksaa niin arki muuttuu ja entiseen tahtiin tulee varmasti tuntumaan lomalta.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, lomalla kun on kovasti aina kalenteri täynnä ja menoja koko ajan, niin se ihan rehellinen rentoutuminen jää helposti. Reissut on niin kivoja mutta varmasti vie energiaa kaikkine pakkaamisinees. Tsemppiä sinne!

      Poista
  4. Kyllä sulle se oma-aika joskus tulee. Mutta tiedän että sitä kyllä kaipaa, varsinkin on pieniä natiaisia ympärillä. Mulla oli kaksi lastenlasta, mä väsyin, kaipasin omaa aikaa. Nyt mummana onneksi on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä varmasti sitä jossain vaiheessa jo alkaa kaipaamaan näitä aikoja kun lapsi on ollut pieni ja olisi sitä omaa aikaa ;) Sieltä se vuosi vuodelta tulee lähemmäs! Ja voi, ihanaa varmaan olla mumma, silloin saa taas ne natiaiset takaisin mutta samalla oma aika säilyy :))

      Poista

Kiitos kommentista! :)