Mitä psykoterapiassa oikein tehdään?

Olen mietiskellyt kirjoittavani tästä aiheesta jo pitkään. Psykoterapiasta ei puhuta juurikaan asiakkaan näkökulmasta, sillä se on luonnollisestikin hyvin henkilökohtaista, ja toisaalta sillä on ehkäpä vielä samanlainen vaiettu maine kuin psyykkisillä sairauksilla yleensä. Eikä toki kenenkään tarvitsekaan puhua terapioistaan. Toisaalta, kertomukset voisivat avata monen silmiä siitä, mitä psykoterapiassa oikein tehdään, ja olisiko siitä myös itselle apua.

Olen kirjoittanut psyykkisistä sairauksistani muutaman postauksen, joita löytyy täältä ja täältä. Sain aivan äärettömän kivaa palautetta teiltä lukijoilta, monenmoista kanavaa pitkin. Sen rohkaisemana ajattelin hieman raottaa myös omaa, useamman vuoden mittaista polkuani psykoterapiassa.


Lyhyesti tiivistettynä voisin todeta, että olen äärimmäisen onnellinen koko terapia-ajasta. Olen saanut niin paljon tukea oman minän kehittämiseen, etten edes halua ajatella, millainen olisin ilman tuota tukea. Monelle olenkin sanonut, että tällainen psykoterapia pitäisi kuulua kaikille ihmisille, siinä missä lääkäreiden vuositarkastukset tai muut vastaavat -- olen täysin varma siitä, että silloin täällä tallustaisi paljon tasapainoisempia ja onnellisempia ihmisiä.

Mitä siellä sitten oikein tehdään? Aluksi kävin terapeuttini luona joka viikko 1,5 tuntia, nyt kahden viikon välein. Terapeuttini on aivan ihana ihminen, jonka luo on helppo mennä, ihan kuin ystävän kotiin. Istuskelemme sohvilla ja monesti kääriydyn vilttiin, kun aloitamme jutustelun. Ensimmäisenä jutellaan siitä, mitä minulle kuuluu, mikä tunnetila on, ja mitä on päällimmäisenä mielessä. Ja siitä se sitten lähtee. Juttelemme tuon ajan luonnollisestikin minusta, mikä alkuun oli jotenkin outoa. Minulla on ennen ollut tapana väistellä itsestäni kertomista ja yleensä kysellä muiden kuulumisia :) Sanoinkin alkukertoina terapeutilleni, että on jotenkin vaivautunut olo puhua vain minusta ja siksi tulee koko ajan fiilis kysyä häneltä vastakysymyksiä -- että mitäs sinun elämääsi kuuluu ja miten sujuu :D Hieman kyllä oli opettelemista ymmärtää, että tuo koko aika on vain ja ainoastaan minua ja minun elämääni varten ja koko fokus on pelkästään minussa. Se on ollut samalla myös tietynlainen itsearvostuksen oppitunti, että on ihan ok käyttää aikaa minuun itseeni.


Keskustelun aiheet eivät ole mitenkään rajattuja ja tiukkoja, vaan ne tulevat spontaanisti, ja sillä hetkellä tärkeisiin asioihin käytetään aikaa sen verran kuin siltä tuntuu. Alkuun ehkä kuvittelin, että psykoterapia on enemmän lääkärikäynnin tyyppistä keskustelua, jossa pyöritään oireiden ympärillä ja kuunnellaan, minkälaisen hoito-ohjelman lääkäri niistä määrää. Mutta psykoterapia ei ole ollut minulle mitään sen kaltaista. Se on ollut koko elämää kattavaa pohdintaa, minun itseni määrittelemällä tahdilla, ihanan ammatti-ihmisen tukena. Psyykkisten oireilujeni ohella olemme jutelleet vaikka mistä, niin lastenkasvatuksesta, parisuhteesta, ystävyydestä, minäkuvasta, työelämästä ja sen eri vaihtoista... You name it. Elämästä yleensä. Siitä, millainen on onnellinen elämä minulle ja miten sellaisen saa.

Kaiken ytimessä on terapeutin ammattimainen ote, jolla hän osaa ohjata keskusteluja aina siihen suuntaan, että itsellä syttyy lamppu pään päällä. Olenkin lukemattomia kertoja todennut, että "tuohan on juuri niin, miksen ole tajunnut aiemmin". :D Terapeutti osaa kysyä oikeita kysymyksiä, esittää provosoivia kommentteja, kertoa aiheeseen liittyviä tutkimustuloksia ja antaa hyviä "kotiläksyjä". Erityisen suuri apu on ollut siitä, että olemme yhdessä sanoittaneet omia tuntemuksiani, toimintatapojani ja ahdistuksiani. Voitte varmaan kuvitella eron yhdestä sekamelskaisesta möykystä ajatuksissa, verrattuna siihen, että jokainen ajatuksen säie on perattu auki, piirretty kuvana paperille ja puhuttu konkreettisesti ääneen, parhaimmillaan jonkun teoreettisen viitekehyksen sisään. Silloin ne muuttavat luonnettaan käsiteltäviksi, yksittäisiksi asioiksi.


Mutta long story short. :) Olen hyvin tyytyväinen omaan terapiajaksooni vuosien aikana, ja siksi haluaisinkin rohkaista myös muita, jotka vielä saattavat epäröidä asian suhteen. Toki terapeutteja on monia ja jokainen tekee työtänsä yksilöllisellä tavallaan, joten siksi onkin hyvä myös käyttää aikaa juuri itselle sopivan terapeutin löytämiseen. Minulla tosin osui heti ensimmäisellä kerralla paras mahdollinen <3


//Some thoughts about very personal issue; my experince on psychotherapy. But to sum up something, I would say it has been life changing experience, and might be veeeery helpful to all of us, to help finding each own path to happiness. //

4 kommenttia

  1. Kiitos tästä postauksesta! Oon monta kuukautta harkinnut psykoterapiaa pahenevaan ahdistukseen ja masennus ollutkin jo useamman vuoden. Psykiatrin apu ei jotenkin toiminut.. Haluaisinkin nimenomaan keskittyä ongelmien ratkaisuun ja "oivalluksiin" ennemmin kuin diagnoosin löytöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla että postaus oli hyödyllinen! :) Psykiatrin ja terapiassa käynnin ero on kyllä aika suuri, ainakin oman kokemukseni pohjalta. Terapiassa pääsee juurikin siihen tekemiseen ja oivalluksiin kiinni :)

      Poista
  2. YES! Terapia rules! Itse oon käynyt varmaan 5-6 vuotta enkä vaihtais yhtäkään tuntia mihinkään muuhun! Aivan mielettömän hyödyllistä eikä rahoja voisi paremmin sijoittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, on kyllä ollut paras sijoitus ikinä! :) Ja oikeesti, sitä mitä terapiasta on saanut, ei voi edes mitata koskaan rahassa.

      Poista

Kiitos kommentista! :)