Elämänviisaudesta

maanantai 21. marraskuuta 2016

Vaikka monesti on tullut ikäkriiseiltyä, niin on vaan tosi siistiä tajuta kuinka vuodet ja kokemus parantavat elämää. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan vaatii tietoista työtä ja avoimuutta oppia kokemuksistaan. Viimeisen vuoden aikana olen joutunut haastamaan itseni ja kyseenalaistamaan kaiken, mutta se on ollut hieno matka oman itsensä löytämiseen ja prioriteettien kirkastamiseen.

Meillä jokaisella on omat kipupisteemme. Itse olen avoimesti jakanut kokemukseni paniikkihäiriöstä, joka oli pitkäkestoisin ja eniten läsnä ollut haaste aikuisiällä. Tämän lisäksi on ollut masennus, burnout, syömishäiriö, ja paljon, paljon muuta. Lisäksi avoimuuden myötä on tullut ehkä odotettukin lieveilmiö; on edelleen hämmentävän paljon niitä, jotka eivät ymmärrä ihmisen psykofyysistä kokonaisuutta, vaan periaatteessa mitätöivät kaiken psyykkisen oireilun. Onneksi osaan suhtautua näihin ihmisiin jo huumorilla ;)

Vaikka ajoittain tunnustan olleeni erittäin kyynistynyt ja katkera, olen sittemmin tajunnut kuinka iso merkitys näillä vaikeuksilla on ollut oman, paremman elämän löytämiseksi. Väitänkin, että  ilman niitä en osaisi nähdä minulle merkityksellisiä asioita selvästi kaiken sen turhanpäiväisen, ahdistavan roskan läpi, jota maailma on pullollaan. Taidankin olla tällä hetkellä kaikkein varmin omasta itsestäni kuin koskaan. Varmuus ei ole sitä, että luulee olevansa parempi kuin muut, se piirre kuuluu narsisteille (pahin ihmistyyppi, jos minulta kysytään) -- varmuus on enemmänkin sitä, että on avoin ja valmis oppimaan elämältä, ihmisiltä ja itseltä ja tekemään muutoksia parempaa kohti. Ehkä se on juuri sitä elämänviisautta. <3

Ps. Hömppään siirtyäkseni, alla oleva pöllö on ollut hitti lasten keskuudessa :D Etolasta löydetty "joulukoriste", joka on ollut jo tytön ja hänen kaverinsakin unikaverina :D



//Wisdom. You collect it when you live and experience, WITH the ability to reflect and learn. In that sense even the hard parts of your past can make you and your life better. //

6 kommenttia

  1. Katja <3 <3 <3

    Kauniita ja viisaita sanoja. Arvostan avoimuuttasi kovasti. Olet taatusti auttanut sillä monia vastaavista asioista itse kärsiviä tai heitä, keillä näitä on lähipiirissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihanasti sanottu, kiitos tuhannesti Jonna <3 <3 <3

      Poista
  2. Näin on. Äitini on kärsinyt masennuksesta ja sanoi juuri tuon saman, että siitä selvittyä se oli paras kokemus hänen elämässään, hän oppi näkemään asiat eri tavalla ja se paransi elämänlaatua. Sanoi, että se oli ehkä jälkikäteen ajateltuna ikäänkuin lahja oppimiseen elämältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitisi on viisas nainen. Masennuksen aikana siitä on hyvin vaikea löytää edes pikkuriikkisen hyvää, mutta jälkikäteen ajateltua se on ollut merkittävä asia matkalla parempaan.

      Poista
  3. Hei, ja ihan ensimmäiseksi haluan sanoa, että blogistasi tuli kertaheitolla suosikkini. Kaunis ja kekseliäs sisustustyyli! Olen kahlannut postauksia läpi viimeisen tunnin ajan, mutta tähän pysähdyin. Olen itsekin kokenut vakavan masennuksen (ikinä, en ikinä, uskonut siihen sairastuvani, mutta näin se elämä yllättää.), ja olen ollut avoin puhumaan siitä ja kokenut sen tarpeelliseksikin. Lähes aina kun olen siitä puhunut, on ihmisetkin avautuneet omista vastoinkäymisistään. Kokemus oli uskomattoman rankka, mutta kun sen lingon on käynyt läpi ja pystyy taas olemaan oma itsensä, on olo kiitollinen ja onnellinen. Ihminen nimenomaan on psykofyysinen kokonaisuus! Jestas miten paljon fyysisiä oireita sainkaan masennuksen aikana! No mutta, tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Halusin vain kiittää että kirjoitat näin avoimesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen kyllä todella otettu näin mahtavasta palautteesta, kiitos Tiina sinulle! <3

      Ja todellakin, yllättävän moni kyllä avautuu samantyylisistä asioista kun itsekin on avoin, olen sen myös huomannut. Samalla se toivottavasti lisää ymmärrystä siitä, kuinka me kaikki olemme ensisijaisesti psykofyysisiä kokonaisuuksia, halusimme tai emme :)

      Poista

Kiitos kommentista! :)