DIY: Pieni talvimaailma

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Meillä oli tarkoitus tehdä pieniä "talvimaailmoja" tyttären kanssa ennen joulua. Toistaiseksi olemme saaneet vain tämän simppelin prototyypin tehtyä, koska olemme etsineet kissojen ja koirien kanssa meidän tekolumipussia kotona :P Ei ole vieläkään löytynyt.

Mutta silti vinkkinä muillekin, näitä on hauska ideoida ja tehdä!

Lähtökohtaisestihan näitä voi rakennella mihin vain ja millaisia vain, tarvitaan vain luovuutta. Mutta tässä muutama ajatus:


  • "Kehikoksi" sopii hyvin käytetyt lasipurkit, joista on etiketit otettu pois. Sen lisäksi kirkkaat maljakot toimivat , etenkin pallomaiseen, isoon maljakkoon saa rakennettua kivasti kaikkea. Toki muutkin läpinäkyvät astiat toimii. Myös lasikuvun alle saa aikaiseksi kauniita rakennelmia.
  • Tekolunta myydään monessa kaupassa, mutta sen ohella lumeksi sopii hyvin vanu, sokeri tai merisuola. Jos et halua talvimaailman "maahan" paljon lunta, päälle voi siivilöidä ripauksen perunajauhoja.
  • Talvimaisemaa saa nopeasti tehtyä muun muuassa havuilla, kävyillä, sammaleella tai millä tahansa kasvin oksilla. Rosmariini on myös kaunis, havumainen oksa.
  • Pienet eläinhahmot (esim. Schleich) kruunaavat maiseman -- tietenkin talvieläimet soveltuvat parhaiten. Kauris, hirvi, poro, jänis... 
  • Jos haluaa vielä ekstratunnelmaa näihin talvimaailmoihin, päälle voi ripotella hopea- tai kultahilettä sekä lisätä mukaan pienet jouluvalot :) 

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)